Mistä kaikki alkoi ja missä mennään nyt

Oli joulu 2011. Entinen kilpa-urheilija oli ehtinyt viettää ns. urheilun jälkeistä elämää kymmenkunta vuotta. Joulupäivän aamuna astuin vaa'alle ja järkytyin. Olen aina ollut ylipainoinen, mutta lukemat olivat nousseet tähtitieteellisiin lukemiin. Tuijotin vaakaa epäuskoisena ja katsoin itseäni peilistä, enkä pitänyt näkemästäni. Peilistä katsoi sairaanloisen ylipainoinen, väsynyt nainen. Eihän tämä voi olla totta- ajattelin. Asialle täytyy tehdä jotakin. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Uuden vuoden bileiden jälkeisissä morkkiksissa lähdin ensimmäiselle kuntosalireissulle ja sain äidin treenikaveriksi. Karu totuus iski päin pläsiä salilla. Olin täydellisessä rapakunnossa. Crosstrainerilla säädin vastuksen 5 tasolle ja 5 minuutin polkemisen jälkeen syke oli 175 ja muija ihan finaalissa. Jostakin se oli kuitenkin aloitettava, joten vuoden ensimmäisen viikon kävin vuorotellen uimassa ja salilla totuttautumissa liikuntaan.

Kun paluu töihin joululoman jälkeen koitti, päätin hyödyntää työpaikan ilmaista kuntosalia. Yksinkertainen päätös - töihin aina salin kautta. Paino alkoi tippua nopeasti ja lihaksisto tottui uuteen tekemisen meininkiin yllättävänkin helposti. Salilla kävin 4-5 kertaa viikossa, lisäksi pelasin kerran viikossa salibandya ja kerran viikossa koripalloa. Kävelylenkillä kävin aina, kun siihen oli mahdollisuus eli muutaman kerran viikossa ja naapuruston lumet kävin kolaamassa aina, kun lumisadetilanne siihen mahdollisuuden antoi.

Kesällä 2011 Belgiassa työreissulla. ja elopaino kolminumeroinen.

Pääsiäisen aikoihin oli ensimmäinen loma ja pidin sporttiloman kotimaisemissa Kalajoella. Kuntosalia, vesijuoksua ja uintia oli listalla - muutamssa kuukaudessa ylimääräiset nesteet olivat poistuneet kehosta ja paino oli laskenut 15 kiloa vuoden vaihteesta. Ensimmäinen crosstrainerilla vietetty hetki tuolla viikolla antoi motivaatiota ja uskoa tekemisen meininkiin. Ahkera salilla ravaaminen ja kestävyysominaisuuksiin panostaminen oli tuottanut sellaisen tuloksen, että pystyin polkemaan 45 minuuttia vastustasolla 12 ja syke nousi korkeimmillaan 155:een. Töihin palattua jatkoin tutuksi tulleella rutiinilla kohti kesää.

Kesäloman alkajaisiksi kävin hankkimassa kolmen kuukauden jäsenkortin Kylpylähotelli Sanifaniin. Kortilla sai rajattomasti käyttää kuntosalia ja kylpylää sekä korttiin sisältyi erilaiset ohjatut ryhmäliikunnat. Pari kolme tuntia päivässä treenaten lomapäivät sujuivat sutjakkaasti ja kaikkeen muuhunkin jäi ihan sopivasti aikaa. Uintia, kuntosalia ja kahvakuulaaílua oli ohjelmassa päivittäin.

Harrastin nuoruudessani tosissani yleisurheilua. Tavoitteena oli tulla maailman parhaaksi kuulantyöntäjäksi ja kiekonheittäjäksi. Vammojen myötä tuo unelma mureni jo ennen kuin 20-ikävuotta ehti tulla mittariin ja kilpa-ura sai väistyä opiskelujen ja töiden tieltä, kun ymmärsin, että unelmastani ei koskaan voi tulla totta. Alkukesästä olimme seuraamassa yleisurheilun EM-kisoja Helsingissä ja siinä naisten kuulafinaalia seuratessa alkoi itää ajatus siitä, että vähintäänkin on kentälle päästävä kokeilemaan kestäisikö kroppa vanhaa lajia.

Muutama viikko lajiharjoituksia muiden treenien ohella ja suoraan kisoihin. Ensimmäiset kisat olivat lähinnä suoranainen katastrofi. Tekniikasta ei ollut tietokaan ja nainen oli jäykkä kuin olisi rautakangen niellyt. 10.50 oli ensimmäisen kisan tulos ja sen verran harmitti, että päätin olla antamatta periksi ja ottaa tähtäimeen aikuisten piirinmestaruuskisat.

n. kuukauden lajitreenillä homma alkoi hiljalleen taas muistuttaa ainakin etäisesti kuulantyöntöä. PM-kisoissa tuli kirvelevä 4 sentin tappio ja hopeaan oli tyytyminen. Sinä iltana päätin, että jos mitenkään on mahdollista päästä talvella tekemään lajiharjoituksia seuraavana kesänä tilanne käännetään toisin päin ja tappio ei ole enää edes vaihtoehto :) Kesän mittaan tulos parani lähes kisa kisalta ja kauden päätteeksi paras tulos kirjattiin 11.78.

Heinäkuu 2012 ja n. 20kiloa keveämpänä versiona itsestäni valmistautumassa siskon hääjuhliin.

 Syksyllä oli edessä paluu rutiiniin, eli salin kautta töihin ja kaikkea muuta liikuntaa aina mahdollisuuksien mukaan. Kuulan lajiharjoituksia kävin tekemässä niin kauan ulkosalla kuin siedettäviä kelejä ja päivän valoa piisasi. Syksyn aikana tuli mahtavia uutisia. Kotipaikkakuntani urheiluseuran aktiivit puuhasivat talkoilla yleisurheilulle uutta talviharjoittelupaikkaa. Koska olen edelleen kovin seurauskollista sorttia ja edustan nyt ja maailman tappiin saakka elämäni ensimmäistä urheiluseuraa Lohtajan Veikkoja, teimme diilin paikallisen seuran kanssa. Vedän kerran viikossa junioreille heittokoulua ja vastineeksi siitä saan harjoitella heidän tiloissaan ilmaiseksi. Mahtavaa! Kun harjoittelumahdollisuudet on taattu syntyi päätös siitä, että nyt katsotaan mihin 33-vuotias nainen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen vielä pystyykään. Tavoitteeksi siis Kalevan Kisat 2013 ja sitä kohti tähtää kaikki tekeminen tällä hetkellä.

28 kiloa pois lähtöpainosta ja nainen on virtaa täynnä jälleen.

Tämän hetkinen tilanne näin joulukuun alussa on se, että vaikka töissä on ollut kohtuullisen raskas syksy, on nainen yhtä energinen kuin silloin joskus nuorena likkana. Pieniä vaivoja on ollut oikeastaan koko ajan, erityisesti vasemman puolen piriformis on vihlonut ajoittain erittäinkin ikävästi. Selkä on kuitenkin kestänyt harjoittelua todella hyvin, joten tästä on hyvä jatkaa treenejä. Yhtään ainutta maksimivoimatreeniä en ole toistaiseksi tehnyt, mutta talvi on pitkä joten ehtii niitäkin tulla varmasti alle vielä aikasmoinen määrä.

Laihduttaminen muuttui siis tämän vuoden aikana joksikin ihan muuksi, enkä malttaisi millään odottaa sitä hetkeä, kun saa pistää seuraavan kerran numerolapun rintaan :)

Aamutreenejä ootellessa yön pimeinä tunteina,
Marja