Apina on selätetty, valmistautuminen SM-halleihin voi alkaa

Tittidii! Ensin pari asiaa urheilun vierestä. Huono ajokeli sai miettimään kisamatkalla muutamia tiestöön liittyviä juttuja. Ensinnäkin, miksi Karkkila-Turku välillä ei voisi olla kokopitkää tunnelia? Toiseksi, miksi ihmeessä ihmiset ohittelee holtittomasti mahdollisimman paskassa ajokelissä ja tukkii sitten ohituksen jälkeen johonkin mahdollisimman pieneen väliin? Koko muu jono polkee jarrupoljinta pohjaan verisuonet päästä pullottaen ja kaikkien matkanteko hidastuu entisestään. Miksi moottoritietä suolataan sieltä täältä? Ei olisi järkevämpää vetää koko matkalta suolat tasaisesti tiehen? Nyt oli automaattinopeusrajoituksissa 100 merkattu paluumatkalle koko välille ja siellä oli paikoittain täysin sulaa ja paikoittain ihan hemmetin liukasta, että jos satasta olisi koko matkan päästellyt, niin tuskin tässä siitä asiasta tarvisi blogissa natista. Mietin myös sitä, että jos meikä häipyy Suomen kamaralta, niin oon taatusti voittanut lotossa. Minä elän kesästä. Piste.

Turkuun pääsin kuitenkin ehjin nahoin ja myös kohtalaisen hyvissä ajoin, jotta ehti katsomaan muutaman kierroksen miesten kuulakisaa ja myös verryttelyyn jäi sopivasti aikaa. Itse kisassa kaikki työnnöt olivat tällä kertaa mitattuja. Sarjasta aloitustyöntöä lukuunottamatta kaikki muut työnnöt olivat pitempiä kuin viime kesän paras tulos. Kaksi viimeistä työntöä alkoivat olla jo vähän sinne päin, eli muistuttivat jotenkin etäisesti lajista nimeltä kuulantyöntö. Liuku jää vielä liian lyhyeksi ja paremmin saisi siihen lopputyöntöön mennä alle ja myös saatossa on paljon parantamisen varaa. Sellaista onnistuneen työnnön tunnetta en tänään kuitenkaan kropasta saanut aikaan, eli se tarkoittaapi sitä, että yksityiskohtia hiomalla tekniikassa lisäsenttejä on luvassa. Muutoin edessä on sitten SM-kisojen jälkeen rankka kevät, kun aletaan hankkimaan naiseen lisää voimaa ja rutkasti lisää räjähtävyyttä kesää varten. Siinä on rähinä-meininkiä tiedossa yllin kyllin ;) 

Turun kisojen tulokset kokonaisuudessaan löydät täältä. Jos taasen haluaa stalkata meikälaisen menneisyyden ja miksei nykyisyydenkin kehitystä, niin tilastopajan syövereistä löytyy kaikki oleellinen, sinne sivulle voit oikaista tämän linkin kautta. Alla vielä Turun kansallisten kisojen naisten kuulan tulokset kokonaisuudessaan. Järvisen neiti teki tasaista jälkeä ja paranteli hallikauden parastaan jo 14,5 metrin paremmalle puolelle. Siitä on Hennariikan hyvä lähteä valmistautumaan SM-kisojen mitalijahtiin. Omalla kohdalla seuraavat puolitoista viikkoa on tarkoitus vetää vähän kovemmalla harjoitussetillä ja sitte muutama päivä himmaillaan ennen SM-halleja. Tavoitteeksi voi laittaa taas kauden parhaan tuloksen tähän asti ja kisajännityksen kanssa onnistumisen treenaamisen ensi kesän veteraanien SM-kisoja ja Kalevan Kisoja silmällä pitäen.

N Kuula

 1. Hennariikka Järvinen TuUL  14,31 14,27 14,55 14,34 14,15 14,26

 2. Marja-Riikka Kiviniemi LohtVei  11,57 11,88 11,79 11,92 12,25 12,35

 3. Henna Takkinen PiikkKe  10,72 10,72 10,72 11,12 X X

 4. Janette Kaukonen KaarUra  7,93 X 8,61 8,74 X X

 - kohtuullisen tyytyiväinen muija

Marja

Epäonnen kierteessä vai vaikeuksien kautta voittoon?

Eipä tunnu menevän oikein mikään putkeen nyt. Viime viikko meni poskelleen treenien suhteen kuumeilun vuoksi. Tällä viikolla harmaita hiuksia aiheuttaa työpisteen muuttopuuhat. Eilen varsinkin oli oikein kaikkien epäonnenpäivien äiti vuorossa. Ensin tikku heittokäden sormeen sen verran syvälle, että siellä se jossain etusormen sisällä edelleen pistelee. Sen jälkeen hiukan huonosta asennosta muuttolaatikoiden nostoa ja hupsheijaa yläselän lihakset vetivät itsensä lukkoon ihan huolella. Pientä helpotusta selän kanssa sain kuitenkin säbäkaverien avustuksella, kun Salla koitti kävellä nikamat kohilleen ja Tanja koitti vielä käsin samaa puuhaa. Tänään kävin tekemässä aamusella kevyen tekniikkatreenin ja ilokseni huomasin, että selän jumitus ei onneksi juurikaan vaikuta tekniikkaan, eikä estä tekemästä täysivauhtista ja täysitehoista suoritusta.

Huomenna se olisi siis kisapäivä jälleen. Päivän teesit kisaan ovat kuin Aurinkokuninkaan käsikirjasta - Keep it Simple Stupid! eli suomeksi

 1. Älä avaa työntöä heti lähdöstä

 2. Muista rentous 

 3. Älä hätäile kädellä 

 4. Ajoitus oikein ja sitten saa täräyttää kuulan matkaan.

 SM-hallirajaan on matka 26-senttiä. Onnistuneella työnnöllä se ei ole mahdotonta, tosin ei se tulos myöskään helpolla tule. Tavoitteitahan olla pitää ja laitetaan nyt se rajan rikkominen huomiselle tavoitteeksi, kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Toisaalta aikaa rajan tekemiseen on vielä ja kisoja on jäljellä, joten turha on liikaa lähteä puristamaan tuloksen perässä. Kokemuksen mukaan rajan perässä juokseminen menee helposti stressin puolelle. Mulle ei ole mikään maailmanloppu, jos halliraja ei napsu kohdilleen, se vain tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, että vielä ei ole nainen valmis SM-tason kisoihin. Hallikisat ovat siinä mielessä kuitenkin tähtäimessä, että ajatellen ensi kesän Kalevan Kisoja olisi hyvä saada tuntumaan jo hallikauden isommista kisoista, 13 vuoden tauko edellisistä arvokisoista on aika pitkä  :)

Nykyään laiton tekniikka, mutta voishan tuota silti kokeilla. Toivottavasti ei niskat taittaen.

Aamulla tarkoitus on käydä tekemässä kevyttä punttia, jotta saa lihaksiston kunnolla hereille päivään. Turkuun matka käy sitten iltapäivän puolella ja itse kisat ovat sitten illemmalla. Pitäkeepä peukkuja.

Suomalainen urheiluvuoden aloitus

Penkkiurheilurintamalla alkaa myös kohta ruuhkaviikot. Lumilautailun MM-kisoista tuli pari maailmanmestaruutta ja yksi pronssi. Pekka Koskela luisteli komeasti MM-hopealle viime viikonloppuna neljän lähdön yhteiskisassa ( 2x500m + 2 x1000m). Luvassa on ainakin ampumahiihdon MM-kisat, purjehduksen maailmancupia Miamista ja murtsikkahiihdon MM-kisoja Val Di Fiemmestä. Penkkiurheilijan tavoitteeksi laitan itselleni tänä vuonna seuraavaa : Lahden Salpausselän hiihdon maailmancup + koppa voissa paistettuja muikkuja kisapaikan buffetista. Lupaan myös valvoa kaikki Nelonen Pro 1 kanavalta esitettävät NHL-liigasta tutun Anaheim Ducksin pelit, koska Teemu Selänne on jääkiekon kuningas.

Vuoden Urheilija Tuuli Petäjä-Siren. Miamin maailmancupin ennakkotunnelmia 29.1.2013

Täysin purjein eteenpäin,

Marja

Ei niin legendaarist läppändeerust - kisaraportti Turusta

Ei nyt mennä ihan suoraan asiaan. Tällaisena käytännön naisena tein muutamia huomioita aamulla ajellessani kohti Turkua ja Kupittaan urheilupyhättöä.

1. On käytännöllistä hoitaa aamupala samalla kuin ajaa motarilla (kolmioleipä)

2. Ei ole helppo laulaa suu täynnä ruokaa autokaraokea (tulee sotku)

3. Kun leipä on kesken ja on oikeastaan pakko ohittaa sunnuntai-ajelijat, on kohtuullisen tyhmän näköistä pitää siitä leivästä kiinni hampailla, kun molemmat kädet tarvitaan ohjauspuuhiin.

Se siitä. Sitten itse asiaan. Verryttelyssä jo huomasi, että jalat ovat jotenkin todella löysät ja mimmi vielä vetelämpi kuin eilisessä testitreenissä. Ajattelin kuitenkin, että kyllä se kisatsempillä siitä sitten suttaantuu kuin itsestään. Ensimmäinen työntö meni perinteitä noudattaen ihan pipariksi, jännitystä kun oli itsellä normaalia enemmän eli siitä lähvähti rasti ruutuun eikä mitattua tulosta. Sitten pari sellaista 11.50-11.60 työntöä ja sen jälkeen jo kohtuullinen työntö ja uusi pohjatulos ns. toisen kierroksen kuulantyöntäjän uralle ja kisan lopputuloksiin kirjattiin numerot 12.04.

Se on todella jännä, miten nälkä kasvaa syödessä. Syksyllä olisin hyppinyt tasajalkaa onnesta, jos olisin saanut tuon 12 metrin rajan rikottua. Nyt päällimäiseksi tunteeksi jäi valtava pettymys. Työnnöt olivat jotenkin väkinäisiä ja lopussa ei ollut räjähtävyydestä tietoakaan. Sorruin myös kahteen helmasyntiini eli yliyrittämiseen ja sen seurauksena siihen, että työntö lähtee aukeamaan heti vauhdinoton alusta. Pettynyt olen ehkä eniten siksi, että tuntumaltaan onnistuneita työntöjä en saanut aikaan. Positiivista tässä taasen on se, että kun saan sen rentouden ja tietyt tekniset jutut kontrolliin myös kisatilanteessa tuo 12.04 on kyllä ihan paperia. Tämän hetken kunnolla työnnön onnistuessa tavoitehaarukka voisi olla 12.40-12.80 välillä. Vaikka kisa siis itselle pienoinen pettymys olikin, niin se antoi silti selvyyttä siihen, että kehitystä syksystä on tapahtunut.

 

Tässä mallia mahtavasta pakitustekniikasta by Tomas Majewski

SM-halliraja on 12.30 ja sitä lähdetään hakemaan jo tulevana keskiviikkona Turusta. Kiitokset joustavalle, maailman parhaalle pomolle, jonka suostumuksella sain värkätä ensi viikon vapaapäivien järjestyksen uuteen uskoon näinkin lyhyellä varoitusajalla. Tärkeintä tässä hallikauden kisassa oli saada tuntumaa siihen, että missä mennään ja ihan hyvällä mallilla ollaan menossa kohti kesää. Mikäli nainen säilyy terveenä ja saan keskipakin vahvistettua niin, että saan jättää tuo pn-vyön kokonaan pois ei 13 metrin ylittäminen ole ollenkaan ylimitoitettu tavoite kesäkaudelle.

 Näinkin voi käydä, mutta ketteryydellä siitä selvitään

Loppuun vielä on pakko hehkuttaa, että onhan se suosikki-urheilijani Kaisa Mäkäräinen ihan jäätävässä hiihtokunnossa - SM-kultaa plakkariin ohi hiihdon erikoisnaisten. Se on kova temppu se ja varmasti myös huikea näyttö naisten MM-kisojen viestihiihtoa ajatellen.

~Marja

Nippusiteitä, ärräpäitä ja testitreenejä

Eilen oli tarkoitus mennä Piippuhyllylle tekemään tekniikkatesti sairastelun jälkeen, mutta koska tällä viikolla mikään ei oikein tunnu menevän suunnitelmien mukaisesti jouduin jättämään tekniikkatreenit väliin. Syy ei toki ollut sairastelussa, vaikka lievää räkäisyyttä ja väsymystä onkin ilmassa. Auton tuulilasia putsatessa ajattelin hieman oikaista lisävalon kulmaa ja vaikka kevyesti koitin toimenpiteen suorittaa, niin lopputuloksena oli jäähdyttimen etusäleikön halkeaminen. Siinä se lisävalo sitten killui pelkkien johtojen varassa, eikä siinä sitten auttanut muu kuin lähteä kävellen Säästöpörssistä noutamaan nippusiteitä ja liimaa. Kieltämättä muutama aika äänekäs ärräpää pääsi sekä itse vahingon sattuessa että yrittäessä laittaa säleikköä kasaan nippusiteiden kanssa taiteillen. Korjauspuuhissa hujahti sitten koko iltapäivä ja päätinkin lähteä illemmalla pelamaan korista, että vähän saisi hikeä pintaan ja kroppaan liikettä.

Huolimatta viime viikonloppuna saamastani sipulinleikkaajan sormivammasta pelaaminen sujui kivasti. Kroppa ei ainakaan ole jumissaa ja viikon pakkolevon jälkeen oli ihana päästä hyppäämään itsensä hikeen muiden kuntokorismimmien kanssa. Naisten kuntokorista muuten pelataan aina torstaisin Nyhkälän koululla klo 20-21, mukaan mahtuu lisää porukkaa ja taso vaihtelee laidasta laitaan. Tärkeintä koko hommassa on liikkumisen ja pelaamisen ilo, ei niinkään se kuka tekee eniten koreja tai osaa tekniset hienoudet.

Viimeisen vuoden aikana olen tottunut liikkumaan säännöllisesti ilman pidempiä taukoja. Itseä huoletti kovin, että miten viikon kotona kipeänä makaaminen vaikuttaa tekemisen tasoon kuularingissä. Niinpä tänä aamuna kävin sitten Piippuhyllyllä tekemässä testityöntöjä. Olo oli ihmeen veltto, mutta siihen nähden työnnöt lähtivät ihan kohtuullisen hyvin. Piti vetää itselleen kriteeriviivat, että jos niiden alle jäädään, niin huomisiin Turun kisoihin on ihan turha lähteä räpeltämään puolikuntoisena. Tavoiteviivat ylittyivät reilusti ja huomenna sitten päästään kisoihin. Siitä lähdetään, että viime kesän parasta tulosta lähdetään parantamaan. Fyysisesti se on mahdollista kyllä, kunhan saa säilytettyä rentouden siinä tekemisessä kisatyönnöissäkin. Meni sitten syteen tai saveen kisaraporttia on luvassa huomenna. Pitäkeepä peukkuja. :)

Nyt töitä kohti. Sielläkin eletään jännittäviä aikoja. Muutto uusiin nuorisotiloihin tapahtuu ensi viikon aikana ja tänään meillä on luvassa hyvästijättökekkerit vanhalle Kertsille. Tavallaan hirmuisen jännittävää ja ihanaa päästä ihka uusiin tiloihin, mutta onhan se myös haikeaa sulkea vanhan ja perinteikkään "nuorten olkkarin" ovi takanaan lopullisesti.

Kahvia ja pullaa - tosinaisen palautumiseväät

~Marja

Sairastamisen sietämätön keveys

Tämän pikkaisen reilun vuoden kestäneen kuntoilu-innostukseni aikana olen saanut olla harvinaisen terve. Jos ei lasketa kestävyyspainotteisista harjoitteista aiheutuneita rasitusoireita. Flunssassa olen viimeksi ollut viime talven lumien aikaan. Tietenkin nyt kun kisat ovat alle viikon päässä, neiti makaa kuumessa kotona nessuvuoren keskellä. Harmittaa niin, että sarvi kasvaa otsaan. Toki ei kunto viikossa minnekään katoa, jos kuume ei viikkotolkulla kestä, mutta kotona makaaminen tympii.

Mikä siinä on, että silloin kun ei pysty eikä saa harjoitella, niin paikallaan oleminen ja kotona kässehtiminen on henkisesti kaikista vaikeimpaa? Tiedän, että sairaana ei saa treenata, enkä sitä suunnittelekaan. Nyt täytyy vaan oikeasti odottaa vielä muutama päivä ja odottavan aika on tässä tapauksessa melkoisen pitkä. Torstaina olisi sitten tarkoitus käydä tsekkaamassa tekniikkatreenien muodossa, että kannattaako Turun kisoihin lähteä laisinkaan ja pitääkö koko hallikausi samalla jättää väliin. Se olisi kyllä todella harmillista, sillä tekeminen treeneissä on ollut tosi kivan tuntuista ja kuulakaan ei tunnu painavan samalla tavalla kuin alkutalvesta.

Werner Günthor näyttää mallia kuulantyöntäjän treeneihin.

 Rakastan kilpailemista. Nuorempana harjoituskaudella suurimpana motivaattorina toimivat tietyt tulostavoitteet ja tiettyjen ikätoverien asettamat haasteet kilpakentillä. Asenne oli se, että kaikki treenit tehdään huolella ja kunnolla, jotta kauden tärkeimmissä kisoissa ei tarvitse jossitella sen perään, että olisi pitänyt treenata paremmin tai enemmän tai laadukkaammin. Mentaalipuolelle se vaikutti positiivisesti, eli sain siitä itseluottamusta kisoihin, kun tiesin etten ollut pinnannut treeneissä.

 Tietyllä tapaa sama ajattelutapa treenien suhteen toimii tänä päivänäkin, tosin tavoitteet ja motivaation kohteet ovat hieman erilaiset tällä ns. toisella kierroksella. On hieno huomata itsessä vielä tälläkin iällä, että treenaaminen kehittää omaa fysiikkaa eteenpäin. Kyllähän kymmenen vuoden tauko näkyy, mutta ei pidä olettaakaan, että sitä vain yhtäkkiä pompattaisiin samalle tasolle kuin kovaa treenaavana nuorena 15 vuotta sitten. En edes tiedä olisiko se fyysisesti mahdollista edes päästä sille tasolle kuin mitä on parhaimmillaan junnuna ollut. Maksimivoima-arvoissa kehittyminen ja ennätykset ovat vieläkin mahdollisia, mutta kuulan työntäminen pitkälle vaatii paljon muutakin kuin raakaa voimaa. Kun saa aloittaa "uran" uudelleen puhtaalta pöydältä, niin motivaatiokin kumpuaa juuri tuosta oman fysiikan kehittämisestä ja omien rajojen rikkomisesta.

 Juniori-aikojen idoli Kartsi. Olin muuten molemmissa kisoissa osallistujana. Lila seuran verkkatakki vilkkuu taustalla ainakin Lapinlahden eliittikisojen klipissä. En hävinny kuin 4 metriä.

Toistaiseksi tämän ns. toisen kierroksen paras tulos kuulassa on viime kesän 11.78. Sitä olisi tarkoitus lähteä rikkomaan jo tämän kevään hallikauden aikana. Jos kroppa pysyy ehjänä ja saan muutenkin toteutettua treenit suunnitelman mukaisesti pitäisi ensi kesänä ainakin fysiikan puolesta olla mahdollista kolkutella 13 metrin rajaa. Teknisesti se edellyttää sitä, että saisin lantion lopputyönnössä kunnolla alle ja uskaltaisin luottaa siihen, että keskipakki jaksaa pitää kropan kasassa. Voimatasosta se ei ole kiinni, koska taatusti voimaa on nyt enemmän kuin silloin, kun junnuna ensimmäisen kerran olen 13 metrin kalkkiviivan työntöpaikalla ylittänyt. Vanhan selkävamman kanssa eläminen on oma taiteenlajinsa ja vaikuttaa alitajuntaisesti tekniikkaan, vaikka kiputiloja ei yhtä poikkeusta koko tänä uuden tulemisen aikana ole selän suunnalla ollut.

"It's all about attitude"

Eli nyt odotellaan vielä pari päivää ja jos hyvin käy, niin tämä sairastelu tässä kohtaa vain herkistää kroppaa ja saan ensi viikonloppuna itsestäni irti kaiken sen, mitä haluankin ekoissa hallikisoissa saada aikaan sitten kultaisen ysärin. Hallikisoihin olen näet viimeksi osallistunut luultavammin 1997 tai 1998. Veikkaisin vuodeksi -97, koska 98 keväällä kirjotusten aikaan selkä oli niin pirun kipeä, ettei harjoittelusta tullut yhtään mitään ja vasemman jalan nivelsiteetkin olivat paketissa. Olisi varmaankin korkea aika katkaista tämäkin kilpailutauko :)

Kassotaan, sano kaustislainen

~Marja

ps. Roope Tonteri pisti aika kovat meriitit vuoden 2014 Vuoden Urheilija titteliä varten viime viikonloppuna. 2 maailmanmestaruutta on kova suoritus. Toivottavasti niitä mestaruuksia tulee muistakin lajeista tämän kuluvan urheiluvuoden aikana.

Vuoden Urheilija ja tammikuun puolen välin kuulumiset treenirintamalta

Alkuviikosta oli taas se hetki kun Vuoden Urheilijaksi valittiin väärä urheilija. Joka vuosi sama juttu. Kun Minna Kauppi valittiin vuoden urheilijaksi, hänen saavutuksiaan ei ruodittu, mutta revittely palkinnon kanssa aiheutti valtakunnallisen jeesustelukohtauksen. Aina jonkun mielestä on tehty väärä valinta. Jos urheilutoimittajat eivät osaa arvioida ikinä oikein, niin pitäisikö perinteistä luopua ja lopettaa koko valintaprosessi juhlallisuuksineen ja käyttää tilaisuuteen suttaantuvat eurot huippu-urheilun valmennuksen tukemiseen tai junioritoimintaan? Tai antaa Vuoden Urheilijan valinnan mahdollisuus kansalle?

Viime vuosi oli Olympiavuosi ja sehän tunnetusti mutkistaa hieman näitä urheilijoiden paremmuusjärjestykseen laittamisia. Me voimme väitellä maailman tappiin siitä olisiko vuoden urheilijan titteli kuulunut Tuuli Petäjä-Sirenille vai Leo-Pekka Tähdelle. Puolesta ja vastaan ja Ruuskanen kaupan päälle.

Ensinnäkin Tähti sai eniten ykkössijoja äänestyksessä, mutta hävisi Purjelautailija Petäjä-Sirenille ja keihäänheittäjä Antti Ruuskaselle pienemmän kokonaisäänimääränsä vuoksi. Paralympiaurheilijat ovat vihdoin saamassa nostetta arvostukselleen ja hyvä niin, vielä eivät suomalaiset urheilutoimittajat olleet valmiita nostamaan paralympiamenestyjää Vuoden Urheilijaksi. Se aika koittaa kyllä vielä, voi olla että jo ennen seuraavia renkulakisoja.

Valinta on kuitenkin tehty ja mussutukset pois. Urheilutoimittajat ovat valintansa tehneet. Se ei ole Tuuli-Petäjä-Sirenin "vika", että hänet valittiin Vuoden Urheilijaksi. Annetaan hänen nauttia tittelistä, koska hän on sen myös ansainnut. Jos olisin itse saanut äänestää, oma valintani olisi Vuoden Urheilijaksi ollut kuitenkin Leo-Pekka Tähti. Maailmanennätys ja Paralympiakultaa. Se on kova juttu se. Tuuli-Petäjä-Sirenin finaalilähdön purjehdus oli minun papereissani viime urheiluvuoden sykähdyttävin suoritus. Ehkäpä ensi vuonna toimittajat valitsevat taas väärin. Sen uskallan luvata, että Vuoden Urheijaksi ei ainakaan valita naispuolista tenniksen pelaajaa. Mistään muusta ei sitten tiedetäkään. Alkukaudesta ampumapenkalla kyntäneen suosikki-urheilijani Kaisa Mäkäräisen sihti on alkanut osua kohdilleen, mikäli hiihtovauhti pysyy ennallaan ja jopa paranee ja sihti pysyy kohdallaan voi MM-kisoista olla kotiintuomisina melkoinen saalis. Siinä olisi taas kovat meriitit seuraavia valintoja varten. Niin ja Räikkönen voittaa ensi kaudella toisen F1-mestaruuden. Valitseppa sitten näiden kahden huippu-urheilijan välillä se parempi. Tähän asiaan palataan n. vuoden kuluttua, lupaan sen.

Omat Treenit

Tahmea tammikuu. Siinä oikeastaan kokonaisarvio tähän astisesta tekemisestä.Treeniviikot ovat olleet aikas kevyitä, mutta toisaalta sellaisia mitä yleensä on pyöritelly kisakaudella, eli se ei niin hirveän vaarallista ole, jos ottaa vähän kevyemmin. Helmikuun puolenvälin tietämillä lisätään runtua kehiin taas sitten aivan eri tavalla. Räjähtävyyttä alkaa olla kivasti lihasksistossa, vaikka maksimivoimaa ei juuri ole tehty ja voima-arvot on tällä hetkellä n. 70% siitä, mitä ne joskus ovat olleet. Treenaaminen on mulla sellaista PenttiPeruspunttimaista tekemistä, tulee hiki ja lihakset väsyy ja joskus on kiristyksiä ja kipeitä kohtia kropassa enemmän kuin ei kipeitä. Tämän viikon piti olla kovempi treeniviikko ja ensi viikolla oli tarkoitus hieman hölläillä ennen talvikauden kisoja. Tosin työssäkäyvän ihmisen arki ei aina mene, miten sitä etukäteen suunnittelee, varsinkin meikätytön duunissa eli parin päivän suunnitellut treenit jäi tekemättä töiden vuoksi ja juuri nyt on hieman kipeä ja puolikuntoinen olo, joten vietän aikaa kotosalla penkkiurheillen sekä sohvalla röhnäten. Toivottavasti kuitenkin kunnon yöunet ja pienet iltapäikkärit auttaa asiaa, että aamulla pääsisi vetämään aerobispainotteisen salitreenin läpi. Eli olosuhteiden pakosta tulee pidemmät herkistelyt viikon päästä odottaviin kisoihin kuin mitä oli tarkoitus. Painoa en ole pudottanut n. kuukauteen, mutta olen onnistunut pitämään sen suhteelisen stabiilina. 

Jännityksellä kohti ensi viikkoa, toivottavasti ei iske kuumetta päälle. Nyt seuraamaan lumilautailun Slopestylen MM-kisoja, siellä kolme kovaa suomalaisäijää laskee kohta finaalissa ja menestystä taitaa olla tulossa.

 Joulupukki toi minulle salibandyn harrastelua varten tällaisen vempeleen. Mailan merkki Fatpipe 27 ja lapa Jai Alai. Tykkään.

Töissäkin kävi joulupukki.

Ai niin hehkutetaan tähän loppuun vielä, että työpaikalla kävi tällä viikolla myös joulupukki, joka toi TechnoGymin laitteita työpisteen pienelle punttisalille. Ei voi enää treenaaminen helpommaksi tulla. Muutto uusiin tiloihin on edessä viimeistään helmikuun alussa, eli rautaa saa keväällä kyytiä ja paljon. Kyllä kelpaa sekä nuorten että työntekijöiden nyt pitää kuntoaan yllä :)

Kisakausi lähestyy

Joululomat Kalajoella on vietetty ja uusi vuosikin on ehtinyt vaihtua sitten edellisen blogipoustauksen. Kotipuolessa päätin, että äidin lihapatojen ääressä ei kaloreita lasketa, eikä myöskään treeneistä tingitä ja kaikesta ylimääräisistä suklaista, kinkusta ja pullasta huolimatta paino ei päässy karkaamaan käsistä, eli joulukiloja ei tullut. Jee sille!

Uusi treenivuosi on lähtenyt käyntiin kohtalaisen kevyillä viikoilla. Lajivalikoimassa on siis kuntosalia, yleisurheilutreenejä (yleistreenejä) salibandyä ja korista. Tekniikkatreeneissä tekeminen on ihan kohtalaisella mallilla. Jalat meinaa mennä jotenkin helposti lukkoon, mutta onneksi siihen on keinot keksitty, eli fitness-rulla ja isältä pöllitty sala-ojaputken palanen (tai joku muu vastaava putki) ovat kovassa käytössä. Tuleva viikko olisi tarkoitus vetää hieman kovemmalla treenisykkeellä ja sitten seuraava viikko hieman keventäen. Talven ensimmäiset kisat ovat Turussa 26.1 ja sinne on tarkoitus lähteä testaamaan, että mikä se naisen todellinen tämän hetken tuloskunto onkaan. Pelkkä ajatuskin kisoista saa perhosen liikkeelle vatsanpohjassa ja jos aamulla ajatus salille tai tekniikkatreeneihin lähtemisestä hieman ajoittain tahkaisee, niin ajatus kisoista saa kinttuihin kyllä vipinää. Jyväskylän SM-halleihin tulosraja on hieman viime kesää kovempi, eli hallissa pitäisi pystyä latomaan 12.30 tulostaululle, jos mielii SM-halleihin mukaan. Treenien perusteella se voisi olla hyvänä päivänä ihan haarukassa, mutta vaihteluväli saattaa olla kyllä peräkkäisinä päivinä melko laaja. Huonon päivän sattuessa ja kinttujen jumittaessa voi tehdä tiukkaa 11 metrin viivallekin pääsy. No, joka tapauksessa parin viikon päästä pääsee kokeilemaan käytännössä oman kuntonsa. JEE!

Karkkilan Piippuhyllyllä marraskuussa 2012 tekemässä tekniikkaharjoitusta

 Turun kisoja seuraavana päivänä olisi Liikuntamyllyssä kisat, näppärästi suunnittelin työvuorotkin niin, että ehtisi käydä kisoissa työpäivän puolivälissä ja palata kisojen jälkeen vielä hetkeksi töihin. Muutenkin työrytmit sanelevat tuota harjoittelua aika paljon ja sitä mitä milloinkin pystyy tekemään. Onneksi työpaikalla on joustavat käytännöt ja pääsen osallistumaan salibandy ja korisharkkoihin sen kerran viikossa, vaikka aika iltapainotteisesti töitä teenkin. Iltavuoropäivinä yleensä käyn aamusta ensin tekemässä Piippuhyllyllä yleisurheilutreenit, koska siellä ei aamusta muita juurikaan näy. Aamuvuoropäivinä pyrin menemään töihin työpaikan salin kautta. Itseasiassa tuo  salin kautta töihin meno helpottuu entisestään muutaman viikon sisään, kun oma toimipisteeni muuttaa uusiin tiloihin ja saamme käyttöömme oman kuntosalin. Ei ainakaan voi edes keksiä tekosyitä siihen, että salille olis jotenkin pitkä matka, tai sinne pitäisi mennä erikseen. Ihan huippua, ettenkö sanoisi ;)

Muutenkin hommat tuntuvat sujuvan. Suosikkiurheilijani Kaisa Mäkäräinen on alkanut osua tauluihin ja sitä on ilo seurata. Vähän jännitän tulevaa Urheilugaalaa tosin. Jos vuoden sykähdyttävimmäksi hetkeksi urheilun parissa nousee Kimi Räikkösen pään rääpiminen varikon suuntaan, niin se on kyllä ehkä sitten koko kuva suomalaisen urheilun tilasta. Oma suosikkihetkeni viime vuodelta oli kyllä Tuuli Petäjän suoritus Olympialaisten purjelautailun viimeisessä lähdössä. Laji on sellainen, että harvemmin sitä kuvittelisi itseään kannustamassa seisaaltaan sohvan edessä, rystyset valkoisena ja ääneen ilosta huutaen. Elämyksiä. Sekä urheillessa että toisten onnistumisia seuratessa. Siinä on se suola.

 ps. Tampereella järjestetään tänäkin vuonna hankisählyn SM-kisat 16.2, menkäähän katsomaan sinne meininkiä tai vaikka osallistumaan. Törkeän kivaa ja sairaan rankkaa, mutta taatusti hauskaa. Linkitän kuvaa toissa vuodelta joskus myöhemmin blogiin, jahka saan asetukset toimimaan kunnolla.

terveisin,
tekniikan ihmelapsi vm 79