Sairastamisen sietämätön keveys

Tämän pikkaisen reilun vuoden kestäneen kuntoilu-innostukseni aikana olen saanut olla harvinaisen terve. Jos ei lasketa kestävyyspainotteisista harjoitteista aiheutuneita rasitusoireita. Flunssassa olen viimeksi ollut viime talven lumien aikaan. Tietenkin nyt kun kisat ovat alle viikon päässä, neiti makaa kuumessa kotona nessuvuoren keskellä. Harmittaa niin, että sarvi kasvaa otsaan. Toki ei kunto viikossa minnekään katoa, jos kuume ei viikkotolkulla kestä, mutta kotona makaaminen tympii.

Mikä siinä on, että silloin kun ei pysty eikä saa harjoitella, niin paikallaan oleminen ja kotona kässehtiminen on henkisesti kaikista vaikeimpaa? Tiedän, että sairaana ei saa treenata, enkä sitä suunnittelekaan. Nyt täytyy vaan oikeasti odottaa vielä muutama päivä ja odottavan aika on tässä tapauksessa melkoisen pitkä. Torstaina olisi sitten tarkoitus käydä tsekkaamassa tekniikkatreenien muodossa, että kannattaako Turun kisoihin lähteä laisinkaan ja pitääkö koko hallikausi samalla jättää väliin. Se olisi kyllä todella harmillista, sillä tekeminen treeneissä on ollut tosi kivan tuntuista ja kuulakaan ei tunnu painavan samalla tavalla kuin alkutalvesta.

Werner Günthor näyttää mallia kuulantyöntäjän treeneihin.

 Rakastan kilpailemista. Nuorempana harjoituskaudella suurimpana motivaattorina toimivat tietyt tulostavoitteet ja tiettyjen ikätoverien asettamat haasteet kilpakentillä. Asenne oli se, että kaikki treenit tehdään huolella ja kunnolla, jotta kauden tärkeimmissä kisoissa ei tarvitse jossitella sen perään, että olisi pitänyt treenata paremmin tai enemmän tai laadukkaammin. Mentaalipuolelle se vaikutti positiivisesti, eli sain siitä itseluottamusta kisoihin, kun tiesin etten ollut pinnannut treeneissä.

 Tietyllä tapaa sama ajattelutapa treenien suhteen toimii tänä päivänäkin, tosin tavoitteet ja motivaation kohteet ovat hieman erilaiset tällä ns. toisella kierroksella. On hieno huomata itsessä vielä tälläkin iällä, että treenaaminen kehittää omaa fysiikkaa eteenpäin. Kyllähän kymmenen vuoden tauko näkyy, mutta ei pidä olettaakaan, että sitä vain yhtäkkiä pompattaisiin samalle tasolle kuin kovaa treenaavana nuorena 15 vuotta sitten. En edes tiedä olisiko se fyysisesti mahdollista edes päästä sille tasolle kuin mitä on parhaimmillaan junnuna ollut. Maksimivoima-arvoissa kehittyminen ja ennätykset ovat vieläkin mahdollisia, mutta kuulan työntäminen pitkälle vaatii paljon muutakin kuin raakaa voimaa. Kun saa aloittaa "uran" uudelleen puhtaalta pöydältä, niin motivaatiokin kumpuaa juuri tuosta oman fysiikan kehittämisestä ja omien rajojen rikkomisesta.

 Juniori-aikojen idoli Kartsi. Olin muuten molemmissa kisoissa osallistujana. Lila seuran verkkatakki vilkkuu taustalla ainakin Lapinlahden eliittikisojen klipissä. En hävinny kuin 4 metriä.

Toistaiseksi tämän ns. toisen kierroksen paras tulos kuulassa on viime kesän 11.78. Sitä olisi tarkoitus lähteä rikkomaan jo tämän kevään hallikauden aikana. Jos kroppa pysyy ehjänä ja saan muutenkin toteutettua treenit suunnitelman mukaisesti pitäisi ensi kesänä ainakin fysiikan puolesta olla mahdollista kolkutella 13 metrin rajaa. Teknisesti se edellyttää sitä, että saisin lantion lopputyönnössä kunnolla alle ja uskaltaisin luottaa siihen, että keskipakki jaksaa pitää kropan kasassa. Voimatasosta se ei ole kiinni, koska taatusti voimaa on nyt enemmän kuin silloin, kun junnuna ensimmäisen kerran olen 13 metrin kalkkiviivan työntöpaikalla ylittänyt. Vanhan selkävamman kanssa eläminen on oma taiteenlajinsa ja vaikuttaa alitajuntaisesti tekniikkaan, vaikka kiputiloja ei yhtä poikkeusta koko tänä uuden tulemisen aikana ole selän suunnalla ollut.

"It's all about attitude"

Eli nyt odotellaan vielä pari päivää ja jos hyvin käy, niin tämä sairastelu tässä kohtaa vain herkistää kroppaa ja saan ensi viikonloppuna itsestäni irti kaiken sen, mitä haluankin ekoissa hallikisoissa saada aikaan sitten kultaisen ysärin. Hallikisoihin olen näet viimeksi osallistunut luultavammin 1997 tai 1998. Veikkaisin vuodeksi -97, koska 98 keväällä kirjotusten aikaan selkä oli niin pirun kipeä, ettei harjoittelusta tullut yhtään mitään ja vasemman jalan nivelsiteetkin olivat paketissa. Olisi varmaankin korkea aika katkaista tämäkin kilpailutauko :)

Kassotaan, sano kaustislainen

~Marja

ps. Roope Tonteri pisti aika kovat meriitit vuoden 2014 Vuoden Urheilija titteliä varten viime viikonloppuna. 2 maailmanmestaruutta on kova suoritus. Toivottavasti niitä mestaruuksia tulee muistakin lajeista tämän kuluvan urheiluvuoden aikana.